-
4.7.2010 1:00
Eepin palikat tutkittu
Lue lisää » -
4.7.2010 0:29
Vaellusta
Lue lisää » -
22.6.2010 10:04
Käytiin ihan ERIKOISnäyttelyssä
Lue lisää »
VaellustaSunnuntai 4.7.2010 klo 0:29 Maanataina 28.6.2010 starttasimma puolenpäivän maissa Pallaksen päästä kohti Hettaa koko konkkaronkka ja seuraan liittyivät myös cardipojat Veltto ja Vätys kera omistajansa Annen. Matka oli kokonaisuudessaan 55 km ja meiltä meni talsimiseen melko tasan 3 vuorokautta eli torstaina puolen päivän maissa olimma autoilla Hetan päässä. Jonkun verran herätti kiinnostusta 3 ihmisen ja 5 koiran seurue. Ei vissiin ihan tavallisin kokoonpano tuolla reitillä. :D Kansallispuistossa kun oltiin, niin koirat pidettiin kuuliaisesti kytkettyinä koko reissun ajan. Yöt nukuttiin suosiolla teltoissa, koska arvatenkin autiotupiin olisi yhtä aikaa sattunut aina vähintään 1 "allerginen" eikä me välttämättä oltaisi kaikkine poikinemme mahtuneet omallakaan porukalla samaan tupaan. Eka yö meni meidän koirilta vähän telttaan totutellessa, mutta viimeistään kolmantena iltana kaikki kolme olivat oppineet, että teltta on paras suoja mäkäriltä eikä toivoakaan, että olisivat pysytelleet eteisen puolella siihen saakka, että sai omat kamppeet leviteltyä paikalleen. Perimmäiseen nurkkaan pyrkivät kuorsaamaan samassa kun ovi aukesi. Hessulla ja Fonziella oli yhteinen rinkka, jossa kantoivat omiensa lisäksi myös Eepin ruuat. Tai no Hessuhan sitä pääasiassa kantoi, kun Fonzielle tuli hieman huono olo sinkoillessaan muutaman tunnin omalla kantovuorolla rinkkaselässä pikkulintujen perään hautovan kuumalla kelillä. Ei sitten viitsitty sillä sen jälkeen rinkkaa kannattaa. Pikku-ukko toipui äkillisestä väsymyksestään lähes yhtä äkillisesti vedellä ja Nutriplus-geelillä, jota ilman ei kyllä lähetä jatkossakaan ikinä mihinkään. Noin 20 min kuluttua hyytymisestä se oli taas oma itsensä. Aivan korvaamaton kapistus, suosittelen! Kuvia reissusta löytyy pitkästä aikaa Kuvagalleriasta.
|